lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kesäretki saaristoon


Suuntasimme perinteisesti Turkuun lomailemaan, mutta halusimme samalla kokea hieman saaristolaistunnelmaa ja poikkesimme ensin fiilistelemään aurinkoiseen Naantaliin. Ilmojen puolesta oli aivan täydellinen kesäpäivä!


Naantali on täynnä kauniita vanhoja puutaloja ja toinen toistaan viehättävämpiä kahviloita.



Vielä aamulla kahvilat olivat melko tyhjillään, eivätkä pikkuputiikit olleet auenneet. Istahdimme odottellessa juomaan cappuccinot.



 Ovet ovat täynnä hienoja yksityiskohtia.


Rannan läheisyydestä löytyy uudempia ja hulppeampia puutaloja. 



Vanhoja tavaroita on käytetty kekseliäästi tuomaan tunnelmaa.

Naantalin jälkeen jatkoimme matkaa saaristoon.

 

Autossa istumisen vastapainoksi oli virkistävää päästä kosketuksiin luonnon kanssa. Lähdimme patikoimaan pikkukengillä luontopolulle. Onneksi polku oli pääosin helppokulkuista, mutta paikoitellen heinikko ylettyi polven yli.


Metsä oli ihanan vehreä ja valoisa luonnontilastaan huolimatta.

 

Tammenlehtikylttejä seuraamalla pysyimme oikealla polulla. Merkit tosin päättyivät yllättäen, eikä polkua näkynyt enää missään.



Harhailimme jonkin aikaa ja löysimme herkullisia metsämansikoita. Lopulta päätimme palata takaisin samaa reittiä autolle.


Pilvistä huolimatta sää oli melko selkeä ja paahtavan kuuma. Paluumatkalla pysähdyimme jälleen kahvittelemaan ulkosalle. Kahvilan pihaa koristi kuivahtanut juhannussalko muistona parin viikon takaisesta keskikesän juhlasta. Pihapiirissa oli myös kalakoju ja pikkupuoti, jossa myytiin käsitöitä.


Söin kaikkien aikojen mehevintä porkkanaleivosta, jossa oli runsaasti suussa sulavaa kuorrutusta.


Kahvilan takaa lähti polku uimarannalle, jossa kävimme kääntymässä.


 Harmaantuneen puun viehättävää patinaa kahvilan piha-alueella.

1 kommentti: